TEKSTI KUHMOISTEN SANOMAT Pirkanmaalainen kansanedustaja ja vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen päättää koko Pirkanmaan kattavan pyöräkiertueensa Kuhmoisiin elokuun ensimmäisenä päivä ...
TEKSTI JA KUVAT KATJA SIRVIÖ EI KOSKAAN Marttiinin kaltainen. Janne Marttiini perusti puukkotehtaan Rovaniemelle vuonna 1928.
SOPRAANO, MUSIIKIN tohtori Jenni Lättilä ja pianisti, musiikin tohtori Kirill Kozlovski esiintyivät mieleenpainuvasti ...
Hulluus iskee välittömästi. Päivät kuluu metsässä, yöt pakastaessa. Ostan joitain kiloja. Onneksi muut ahkeroivat metsässä.
Roselli Oy:n nykyinen omistaja Pasi Helin sanoo haastattelussaan toivovansa, että ihmisten ei tarvitsisi ostaa elämänsä aikana kuin yksi puukko, joka sekin saattaisi periytyä seuraavalle sukupolvelle.
TEKSTI & KUVAT ARJA MÄKELÄ KANSALLISET AIKUISYLEISURHEILUKILPAILUT käytiin Kuhmoisten urheilukentällä lauantaina. Ikinuoret ...
PUUKKOISTEN URHEILUPÄIVÄ saatiin pidettyä poutasäässä sateen uhasta huolimatta. Yleisöä oli ilahduttavan runsaasti ja ...
PERJANTAI-ILTANA kuntala täyttyi ääriään myöten kuulijoista. Oli ilmeisen merkityksellinen miesten kotailtakokoontuminen. Illan historiaosuuden aloitti Seppo Unnaslahti, joka takuuvarmaan tyyliinsä lu ...
TEKSTI & KUVAT KATJA SIRVIÖ GALLERIA 52:EEN tiistaina avautuvan Näetkö minut -valokuvanäyttelyn mainoksessa esiintyvät neljän ...
TEKSTI & KUVAT ARJA MÄKELÄ KUNNOSTETUN JA siivotun Tehin hiekan avajaiset vietettiin torstaina iloisissa tunnelmissa ja yli ...
TEKSTI KUHMOISTEN SANOMAT KUHMOISISSA, SELKÄSAAREN edustalla kaatui purjevene kilpailun yhteydessä, ja kolme ihmistä joutui veden varaan. Paikalle tullut Keski-Suomen Järvipelastajien alus auttoi henk ...
TEKSTI KUHMOISTEN SANOMAT LUONNONVARAKESKUKSEN JULKAISEMAN tiedotteen mukaan mustikkasadosta on tulossa hyvä etenkin ...