Presidentti Zelenskyi mylläsi jälleen Ukrainan hallituksen. Asiantuntijat pitävät toimintaa savuverhona, jolla hän pyrki eroon kilpailijastaan.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii hallitusta selvittämään Carunan palauttamista suomalaisomistukseen. Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman katsoo, että Energiaviraston valvontamalli ...
Open AI:n tekoäly pakeni testiympäristöstä ja hyökkäsi itsenäisesti Hugging Facen järjestelmiin. Professori Markus Miettinen pitää tapausta poikkeuksellisena, mutta ei merkkinä tietoisuudesta. Miettis ...
HS kysyi Vantaan Länsimäessä, mitä vantaalaiset ajattelevat Helsingin ja Vantaan yhdistämisestä. Moni näkee ehdotuksessa järkeä, mutta Vantaan nimen katoaminen mietityttää.
Zendaya saa kritiikkiä lähes 3 000 vuotta vanhaa alkuperää olevien iranilaisten korujen käytöstä. Professori Sussan Babaie pitää kulttuuriperinnön käyttöä elokuvamarkkinoinnissa järkyttävänä. Korut ku ...
New Yorkin osavaltiossa asuva pariskunta on remontoinut taloaan yli kahdeksan vuotta. Hanke on aiheuttanut hermoromahduksia ja opettanut varomaan kilisevää ääntä.
Arimatti Alhanko perusti Kauniaisiin jäätelökioskin, jonka vohvelit paistetaan itse. Suursuosio yllätti. Kauniaisissa leijailee makea vohvelin tuoksu. Arimatti Alhanko on ollut työn touhussa jo viisi ...
Demokratia on oppinut keräämään kansalaisten näkemyksiä, mutta ei vielä käytä niitä järjestelmällisesti päätöksenteossa.
Mira Kapasen asunnosta saatetaan tappaa yhden päivän aikana 200 kärpästä. Yöllä kärpäset kävelevät iholla, päivisin tunkevat korviin ja silmiin.
Ravintolakriitikko Jouni K. Kemppainen kertoo suosikkinsa kotimaan pysähdyspaikoista. Yksi niistä on Pekka Heikkisen leipomo, ...
Robert Walserin romaanit poikkeavat romaanitaiteen perinteisestä hyveistä, ja siinä piilee niiden ihanuus, arvioi kirjailija Harry Salmenniemi.
Jos teknologia voi auttaa minua pitämään puolisoni turvallisesti kotona pidempään, otan sen avun vastaan epäröimättä.